Erämaahan

Tämäkin merkkipaalu harrastuksissa on sitten nähty. Ensimmäinen valokuvanäyttelyni on esillä Galleri Zebrassa Karjaalla 23.10-20.11. Aukioloajat löytyvät gallerian sivuilta.

Näyttelyn lehdistötiedote kertoo oleellisimman:

Rakastan Lappia. Sen maisemien karuutta ja jylhyyttä, joiden keskellä luonto kuitenkin kukoistaa. Vaeltaja voi paeta sivistystä erämaihin, jotka kovat olosuhteet ovat pitäneet laajalti koskemattomina. Ympärillä aukeavan maailman avaruus antaa vapauden tunteen, jota jää etelässä kaipaamaan.

Valokuvausharrastukseni heräsi uudelleen henkiin, teini-iässä hiivuttuaan, samaan aikaan kun aloitin vaeltamisen. Tahdoin ottaa talteen matkoillani kohtaamani kauneuden ja tuoda jotain siitä mukanani tänne etelään. Valokuvaus muodostuikin pian erottamattomaksi osaksi vaelluksia, maaston ja valon määrätessä tahtia muillakin tavoin, kuin vaeltaja yleensä ajattelisi.

Nämä kuvat ovat matkoiltani Lapista. Kuvia on niin Suomesta kuin Ruotsistakin, mutta rajojen merkitys hämärtyy pohjoisessa. Suomalainen, ruotsalainen ja saamelainen maailma sekoittuvat toisiinsa vähät välittäen siitä, että joku on piirtänyt viivan karttaan. Näyttely kutsuu katsojansa matkalle pilviin nousevien tuntureiden, hyttysparvien, elokuisen räntäsateen, kimaltavien lumikenttien ja keskiyön auringon maahan. Tervetuloa mukaan.

Yövyimme satunnaisen pikkukaupungin satunnaisella leirintäalueella satunnaisessa pikku mökissä. Iltapala oli taas varsin viimeisen päälle, sillä Söderhamnissa oli ollut toripäivä ja kävimme tutustumassa paikalliseen torikulttuuriin. Erilaisia korvgubbeja oli vaikka kuinka, mutta meidän huomiomme kiinnittyi erään hihassa olleeseen siniristilippuun. Suomen puhuminen tuottikin tuntuvan alennuksen poromakkarasta ja leivästä, jotka huuhdoimme alas systeemipuulaakista ostettujen paikallisten oluiden kanssa, jotka pääosin eivät ole toki kummoisia, mutta piristäviä poikkeuksiakin on löytynyt. Niitä tosin on turha toivoa löytävänsä muualta kuin valtion virallisesta, koska maitokaupparaja on ruotsissa kakkosoluessa.

Sijaintipäivitykset spotilla loppuvat saapuessamme Tukholmaan. Siitä eteenpäin ohjelmamme on jokusen paikallisen kätkön hakeminen sovittua tapaamista odotellessa. Vertical Limitin kätkökuvauksessa nimittäin lukee, että tekijä tarjoaa kaikille löytäjille tuopin Tukholmassa ja olemme tapaamassa Kobdaliksen paikallisessa pubissa. Aikaa on hyvin, joten kuljettaja saadaan palautettua sallittuun ajokuntoon ennen kuin auto pitää siirtää laivalle.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Paluumatka sujuu ahkeran kätköilyn merkeissä. Päivityksiä blogiin ei tule säännöllisesti, vaan hieman kirjoitusinnon ja ajan mukaan. Matkaa saa edelleen seurattua spotilla osoitteessa http://www.erämaahan.fi/track.

Paluumatkan aikana on tähän mennessä löytynyt 22 kätköä ja ruotsalainen kätköilykulttuuri alkaa tulla pikkuhiljaa tutuksi. Lokikirjat eivät ole täällä muovipusseissa, kätkörasiat sen sijaan ovat. Muovipussit ovat omiaan keräämään kosteutta sisäänsä ja ryhtymään limaisiksi, joten hieman hämmentäväähän tämä on. Kätkön piilopaikan tai kätkörasian valmisteluun ei täällä myöskään pääosin vaikuteta kiinnittävän huomiota, vaan kätkö on monesti jemmattu varsin mitäänsanomattomaan koloseen hienossa ympäristössä. Toisinaan myös vähemmän hienossa, mutta tätä ei voi pitää mitenkään ruotsalaisena innovaationa.

Yön vietimme Lilltjärn nimisen kätkön vieressä. Pienen metsälammen rannassa oli laavu, jolla istuimme iltaa suolakeksien, Brie-juuston ja punaviinin merkeissä. Muutenkin ruokavalio on kokenut melkoisia muutoksia sivistykseen paluun jälkeen, mutta majoitusjärjestelynä toimi kuitenkin vanha tuttu makuupussiin kömpiminen, joskin vähemmän kriittisten olosuhteiden ansiosta taivasalla laavun edessä.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 23.771 E 018 31.417

Eilinen meni toipuessa kolmen ruokalajin illallisen ja teltassa suoritettujen jatkojen merkeissä, joten blogipäivitys pääsi viipymään näin aamupäivän puolelle. Nyt istuskelemme laiturilla odottamassa laivan lähtöä Kebnatsiin, missä automme odottaa.

Tunturiaseman palvelut ovat STF:n tavanomaiseen tapaan loistavat ja järkihintaiset. Illallisella oli alkupaloiksi savulohta, pääruoaksi poroa ja sienirisottoa jaa jälkiruoaksi vielä omatekoista jäätelöä ja hillaa. Myös talon viinivalinnat toimivat erinomaisesti yhteen ruokien kanssa, joten yksi välttämättömistä sivistykseen paluun toimenpiteistä, eli viinilasillinen, tuli suoritettua asianmukaisesti. Kohti Tukholmaa kätköillen edetessämme on tarkoituksena löytää vielä pizzaa ja Burger King.

Kokonaisuudessaan kävelymatkaa kertyi 10 päivän aikana noin 160 kilometriä ja soutelua parisen kymmentä. Varsinkin loppumatka kulki hyvin leppoisasti ja kun sateitakin tuli Pårekille nousua lukuunottamatta lähinnä kuuroina on hommassa ollut vahva lomailun meininki. Tämänkin päivän sää osui erinomaisesti kohdilleen, sillä varusteet on kuivattu ja laiturilla on mukavaa lojua auringossa.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 15.079 E 018 27.687

Aamullakin sää suosi ja lähdimme leiristä huiputtamaan Bassoaijvven pienenä aamuverryttelynä pakkaukset selässä. Huipulta jatkoimme tunturin pohjoispuolelle ja lähdimme seuraamaan karttaan merkittyä polkua puurajan koivikossa. Polun kunniaksi on todettava, että se näyttäytyi kertaalleen maastossa tunnistettavasti ehkä jopa sadan metrin matkalla. Emme olleen kuitenkaan huomanneet kartasta hylättyä porokämppää, tai oikeammin useamman kammin rykelmää, joka tuli meitä maastossa vastaan. Aikaa kuluikin varsin mainiosti tutkiskellessa entisajan poromiesten asumuksia.

Sitojauren rantaan tultaessa tuuli oli kohtalaisen kova ja rannassa oli vain yksi soutuvene. Menomatka olisi myötätuuleen, mutta paluumatka toista venettä perässä vetäen vastatuuleen ja sitten taas lopulta myötätuuleen. Päätös lähteä soutamaan syntyi sen kummempia ihmettelemättä, vaikka melkoinen urakka olikin vallitsevassa kelissä tiedossa. Järvet kun voi ylittää yhdellä soutamisella mikäli sattuu sille rannalle, millä on kaksi venettä, mutta viimeistä ei saa ottaa tuomatta yhtä takaisin.

Paluumatkalla lähtiessämme huomasimme kahden paikallisen tulleen ulos katselemaan peräämme. Arvatenkin pohtivat, tuleeko touhusta mitään. Joka metristä aaltoja ja tuulta vastaan taistellen vene kuitenkin hiljakseen eteni, kun soutajat tekivät parhaansa ja vaihtopenkillä kuitenkin huili jatkuvasti kaksi miestä, toisen ohjatessa peräsimellä ja toisen tähystäessä kiviä, joita Sitojauressa on kotitarpeiksi ja vaeltajillekin. Palattuamme veneenvientikeikalta ja saatuamme kolmen soutukerran ylityksemme kunnialla päätökseen tupavahti, toinen meitä seuranneista paikallisista, saapuikin rantaan ihmettelmään, onnittelemaan urakasta ja kyselemään, mistä päin oikein olemme. Vastaus kuulemma selitti toiminnan hyvin. Tupavahti kyseli myös, olemmeko jäämässä tuvalle yöksi. Vastasimme jatkavamme puurajan yläpuolelle ja hän kertoi huolestuneen oloisena siellä olleen kovin tuulista, mietti hetken ja selvästi mielensä muuttaneena totesi, että pärjäämme kyllä varmasti.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 10.270 E 018 13.864

Säät suosivat ja pääsimme Skierffen huipun tuntumaan puuskaisessa, kovassa tuulessa ja ajoittaisessa tihkusateessa. Huippu oli selvästi näkyvissä, joten jätimme varusteet valittuun leiripaikkaan ja lähdimme saman tien huipulle, jotta keli ei ehdi muuttua. Palkintona oli upea näkymä koko Rapadalenin suistoalueelle. Rvk oli ollut täällä kerran aikaisemminkin, mutta silloin huipun saavuttaminen oli tapahtunut pilven sisällä ja näkyvyys oli vaakasuunnassa olematon, alas välttävä. Nyt koko retkikunta pääsi ihailemaan mutkittelevaa ja monisävyisenä ajoittain pilvien raosta paistavassa auringossa kimaltelevaa suistoa.

Matkan varrelta löytyi pari tarkemmin tunnistamatonta tattia. Ne paistettiin, todettiin mauttomiksi ja heitettiin pois. Parempi onni ensi kerralla.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 04.914 E 018 06.298

Istuskelemme Rittakin autiotuvassa kuivailemassa varusteita kamiinan lämmössä. Emme palanneet tänne tuloreittiämme, vaan lähdimme kiertämään soita, joiden läpi tulomatkalla kuljimme. Kiertoreitti johti toki käytännössä vähintään samalle matkalle uusia soita ja hopeapajukkoa tiukassa rinteessä, mutta viihtyvyys oli toki parempi kuin tuttuja maisemia kulkiessa. Jälleen löytyi varsin suuria hillaesiintymiä matkaa hidastamaan.

Reittisuunnitelmaa on rukattu jokuseen kertaan ja huomenna on tarkoitus valmistautua Skierfen huiputukseen. Tarkoituksena on ylittää Laitaure ja edetä huipun tuntumaan suunnilleen samoille tienoille, missä rvk piti leiriään koko Kungsledeniä kävellessään. Huippu olisi silloin saavutettavissa hyvin lyhyellä nousulla ilman pakkauksia, joten keliä katsella Rapadalenin suistoaluetta voidaan kärkkyä leiristä käsin.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 07.302 E 017 52.661

Tänä aamuna herätys oli varsin kostea. Pilvet olivat laskeutuneet yön aikana useamman sataa metriä ja olosuhteet leirissä noin 1200 metrissä vastasivat pitkälti Pårten huipun tuntumassa koettuja. Sateet olivat myös muuttaneet aiemmin kiviä hyppimällä ylittyneet purot koskiksi, joista ei päässyt edes kahlaamaan yli. Yksi pahempi ylitys päädyttiin lopulta tekemään joen peittävää lumikantta pitkin, varmuudeksi kierien ja rinkkoja perässä vetäen, koska useiden metrien pudotus lumikannen läpi alhaalla tunnelissa kuohuvaan koskeen ei suoranaisesti houkutellut ketään. Päivän polttavia kysymyksiä oli, riittääkö kosken pauhun kuuluvilta vaimentava lumimäärä kannattamaan rinkan kanssa kävelevän miehen? Asiantuntevia vastauksia kuunnellaan kiinnostuneena myös yleisöltä, me emme keskenämme selvyyttä tähän saaneet.

Aamun karut olosuhteet jatkuivat pitkälle iltapäivään, sillä päätimme palata suunnilleen omia jälkiämme ja ylittää edessä olevat joet niiden latvoilta. Ylitysten jälkeen pääsimme laskeutumaan noin kilometriin ja pääsimme hieman pilvien alle. Leiripaikkakin löytyi tutun hillasuon läheisyydestä ja kullankeltaiset marjat tekivät vaeltajille kauppansa.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

N 67 05.965 E 018 01.842

Tavoite on saavutettu ja retkikunnan jäsenet onnellisia. Tätä kirjoittaessa ehkä jopa hieman onnellisuuttaan juhlineita. Idiot Trail perustettiin hakemaan haastavia geokätköjä hyvässä seurassa ja nyt ensimmäinen varsinainen tavoitteena ollut kätkö on saavutettu.

Huipulla tuuli ja vettäkin satoi. Kätköä lähestyessä ilkeän paljon ja tunturia huiputtaessa vielä sitäkin enemmän. Alas laskeutuessa kosteus hävisi ja pilvien alapuolelle laskeutuessa jopa rakkakivikkokin oli miellyttävän kuivaa ja kulkukelpoista.

Lähestyminen tapahtui Kungsledeniä pitkin aina kahteen viimeiseen päivään asti, mutta kotimatka tapahtuu olosuhteiden salliessa tuntureita pitkin takaisin Saltoluoktaan. Suurimpana odotettavissa olevan haasteena on Rapadalenin ylitys, sillä laaksossa virtaa varsin mittava joki. Varasuunnitelmana on venekyyti Aktseen ja paluu omia jälkiämme, jos ylitys epäonnistuu.

Tavoitteen saavuttaminen nostatti vahvan juhlamielen ja tässä vaiheessa iltaa terveisten kirjoittamiseen osallistuu enää osa retkikunnasta ;)

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Koko retkikunta on logannut Vertical Limitin ja kaksi kolmesta jäsenestä kävi Pårten huipullla. Tavoite saavutettu. Kotiinpaluu alkaa.

Retkikunnalla kaikki hyvin.